sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Turgutreis, kamelipainit.

Viikolla nähtiin ja kuultiin ympäri kaupunkia kovaäänisistä kamelipaineja mainostava auto. Meni vaan niin pikaisesti ohi ettei saatu selvää, missä ja milloin? Selviteltiin pikkaisen asiaa ja sunnuntai aamuna oltiin matkalla kohti Turgutreisiä. Dolmuksessa oli pari setää joilla oli kisakalenteri, joten päätimme seurata heitä. Valitettavasti papparaisilla oli kyyti vastassa joten meidän oli turvauduttava taksiin. Perille asti ei päästy silläkään, joten loppumatka kisapaikalle oli käveltävä.Eksymisen vaaraa ei ollut, sillä sen verran väkeä oli matkalla kohti areenaa. Kameleita kisaan oli ilmoitettu 120, joten turnaus kestäisi aina pimeän tuloon saakka. Mistään turisti kameleista ei ole kyse, vaan elukat treenataan ja syötetään erikoisruualla vain painitapahtumia varten. Jonkin sortin länsirannikon liigakin täällä on ja kisoja järjestetään pääosin vuoden vaihteessa. Saattaapi olla että vedonlyöntiäkin tilaisuuksissa järjestetään? Tunnelma ainakin oli varsin itämainen, kamelin paska haisi ja rummut pärisi.Monella oli oma grilli mukana sekä juomat, vähän kuin piknikillä. Eli monen laista tuoksua oli ilmassa, ja tunnelma oli tiivis.
Ihan näin ensikertalaisena ei ottelukaaviot oikein auenneet. Osalla kameleista oli sen verran kova vastus, että ne loikkivat karkuun vastustajaansa naururemakan säestyksellä. Eli mistään kovin väkivaltaisesta tapahtumasta ei ollut kyse. Paikalla oli väkeä vauvoista vaariin.

Kamelipaini Turkissa on yli 2000v. vanha traditio

Elikot on puettu värikkäin loimein.

Tuijjotuskisa meneillään.

Areena kutsuu.

Kisa käynnissä.

Nyt otetaan kamelista mittaa.

Häviäjän kohtalo? Kameli makkaraa!!

Piknik tunnelmia.

Tämä oli meidän suosikki.


perjantai 22. helmikuuta 2013

Bodrum,Turkki.

Pienten etukäteis selvittelyjen jälkeen löydettiin suhteellisen helposti Bodrumin majoitus. Netissä huoneiston hinnaksi ilmoitettiin 115Tl. Päätettiin kuitenkin kokeilla paikan päällä josko hinnassa olisi neuvottelu varaa, ja olihan sitä. Lopulliseksi summaksi tuli tovin tinkaamisen jälkeen 60Tl. Kiva kämppä kaikilla herkuilla, ihastuttiin siinä määrin että ollaan täällä seuraavat kaksi viikkoa.
Kaupunkikin on osoittautunut yllättävän vilkkaaksi ja eloisaksi. Kapeita kujia, valkoisiksi kalkittuja matalia rakennuksia sekä iso huvivenesatama kävelykatu alueineen. Sataman vieressä, kukkulan laelle rakennettu pyhän Pietarin linna on massiivinen ilmestys. Ruokapaikkoja täältä löytyy moneen lähtöön ja hintaan. Yksi meidän suosikeista on turkkilainen grilliravintola eli ocakbasi. Ruoat valmistetaan ko. ravintoloissa perinteisillä hiiligrilleillä.Talon puolesta tulee yleensä leipä, rehuja, grillattuja kaviksia sekä bulguria ym. ja tietekin lopuksi nautitaan teetä tai kahvia. Afiet olsun!
Ps. Kulman takaa löytyi pesula jossa koneellinen pyykkiä silitettynä ja viikattuna maksoi 4.30€!

Näkymä parvekkeeltamme.

Näkymä makkarista.

Kapeita kujia.


Bodrumin linna ja satama.

Ocakbasi eli grilli.

Lisukkeita talon puolesta.

Kanavarras.

Cay.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Marmaris,Turkki.

Viisi päivää Marmariksessa ja kolmena päivänä on satanut vettä, moni paikallinen onkin ihmetellyt että mitä te oikein teette täällä tähän aikaan vuodesta? No esimerkiksi lauantaina kun ilmat suosivat lähdettiin kiertelemään lähiympäristöön. Itse kaupunki on tullut tutuksi useammalta aikaisemmalta matkalta. Keskustan iso tavaratalo oli sitten viime käynnin purettu ja tilalla oli suihkulähde ja vesiputouksia. Rannan ja sataman kävely alueita oli myös tuunattu uuteen uskoon.
Tulipa sitten käytyä parturissakin, niitä kun on täällä melkein jokaisessa kulmassa. Parta ajeltiin, kulmakarvoja siistittiin, nenä ja kovakarvoja poistettiin, melko kivuliaalla tapaa. Kuumaa vahaa tungettiin sieraimiin ja korviin, hetken aikaa odoteltiin vahan jäähtymistä, jonka jälkeen karvat kiskottiin juurineen irti.Mitäpä sitä ei tekisi ulkonäön eteen. Niskavillat ajeltiin ja lopuksi kasvoille levitettiin viilentävä naamio, ja välillä juotiin tietysti teetä, niinkuin täällä tapana on. Koko lysti maksoi 8.50€ ja oli kyllä sen arvoistakin. Tuli todella siistiä jälkeä.

Tansas marketin paikalla oli nyt suihkulähde.

Viimeinen kilometri Turgutin putouksille oli hiekkatietä, muutama
kiven murikkakin oli tippunut rinteeltä tielle.

Turgut waterfalls.




Täälläkin kukkivat mantelipuut.

Selimiye, Hisarönyn lahti.

Sunnuntai regatta, Marmaris.

torstai 14. helmikuuta 2013

Matkalla Marmarikseen.

Viime perjantaina kun piti lähteä, oli kova myräkkä. Kävi niinkuin vähän pelättiin, kesken pakkaus hommien tuli soitto satamasta, että lähtö on peruttu. Huomenna ehkä onnistuu? Lauantai valkeni aurinkoisena ja merikin oli lähes tyyni. Innokkaina alettiin taas pakkaamaan kunnes puhelin pärähti pahaenteisesti. Ei lähtöä tänään, tiistaina uusi yritys,ehkä? Vähän meinas jo tympiä mutta minkäs teet, saaressa ollaan. Tiistaina sitten vihdoin ja viimein päästiin laivaan, tunnelma olikin varsin kotoinen sillä peräti kaksi laivan henkilökunnasta puhui sujuvaa somea,uuh, ihanaa! Lähes tunti oltiin myöhässä kun päästiin merelle, mutta siinä vaiheessa ei tuntunut pieni viivästys enää missään. Turkin tullissa sitten kului sen verran aikaa, että pimeys ehti laskeutumaan kaupungin ylle. Otettiin siis ensimmäinen avoinna oleva hotelli ja päätettiin että ensi viikolla jatketaan matkaa.

Vihdoin lähdössä!



Autokansi oli melko täynnä, muuttokuorma ja kolme autoa
meidän mopon lisäksi.

Marmaris.

torstai 7. helmikuuta 2013

Rodos, osa 2.

Saarikierros tuli tehtyä, harmi vaan ettei kelit suosineet, lupaavasti alkanut päivä muuttui pilviseksi ja paikoin ankara puuskittainen tuuli laski fiiliksiä. Tiet olivat hyväkuntoisia ja maisemat paikoitellen ihan ok. Kuvien otto jäi vähiin, eikä paljoa viitsitty edes pysähdellä. Vanhaa kaupunkia sen sijaan on tullut laukottua ees taas. Muurien ympäröimä keskiaikainen kaupunki on tiedon mukaan euroopan suurin. Sokkeloisia kapeita kujia riittää ihan eksymiseen asti, vinksallaan olevia taloja, sekä holvikaaria putkahtaa joka kulman takaa. Kerrassaan upeeta!
Onneakin on meikäläisillä ollut matkassa. Merimiehet ovat olleet nyt viikon lakossa, eli tultiin tänne päivää ennen työnseisausta. Huonolla tuurilla oltaisiin vieläkin kreetalla. Huomenna jos säät sallii, seilataan turkin puolelle.

Saaren länsirantaa.

Mantelipuu kukkii.

Kevättä pukkaa!

Ladiko bay.

Kaupungin muureja.






Ritari katu.

Tällä purkilla pitäisi huomenna lähteä, ei ihan mikään
Viking Grace.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Rodos.

Laivamatka tänne sujui perinteisissä risteily tunnelmissa. Karaoke, drinksuja, taxfree ja bingoa. No ei nyt sentään. Kreetan itä osissa Sitiassa oli ensimmäinen pysäys ja toinen piti olla Karpathoksella, missä kova myrskytuuli esti laivan pääsyn satamaan. Siinä vaiheessa monen naama oli valkoinen, Ellinkin piti posliinia halata. Reilu tunti oltiin myöhässä kun päästiin perille,olipa mukava tuntea taas asfaltti pyörien alla. Onneksi oltiin varattu hotelli valmiiksi sillä puolen yön aikoihin ei olisi ollut mitään tolkkua etsiskellä kämppää. Hotelli City Centter sijaitsee melko keskeisellä paikkaa, voi hyvin kuvitella millainen vilske täällä on sesonki aikaan, nyt suurin osa paikoista on suljettuna, muutamia kivoja ravintoloita ollaan kuitenkin löydetty, joten nälkäisenä ei ole tarvinnut olla.
Melkoisen massiivisen, muurien ympäröimän vanhankaupungin kaduilla ja kujilla on tilaa kävellä, eikä ole kauppiaat hihasta nykkimässä. Yllättävän vilkasta vaan täälläkin on tähän aikaan vuodesta. Saatiin vähän vaihtelua näihin päivä rutiineihin, kun hypättiin bussiin ja hurautettiin tuonne Lindokseen. Kylä sijaitsee melko komealla paikkaa, vanhan linnoituksen juurille levittäytyneenä. Akropoliksella ei meidän lisäksi ollut kuin yksi vierailija ja kissa, joka piti meille seuraa koko kierroksen ajan. Paluumatkalla bussikuskilla oli huono päivä. Puolet matkasta Jorgos huusi puhelimeen suoraa huutoa ja toinen käsi huitoi ilmaa, tupakkiakin kului lähes puoli askia. Jotenkin ihmeen kaupalla päästiin perille yhtenä kappaleena. Seuraava retki tehdään kyllä mopolla!

Sataman mylly.

Vanhankaupungin muureja.

Kaupunki näkymää vanhasta osasta.

Katunäkymä,vanha kaupunki.


Lindoksen ranta.

"Oppaamme" Akropolis kierroksella.

Raunioilta oli komeat näkymät.

Lindos olli täynnä kapeita kujia.

Kappeli, taustalla linnoitus.

Lindos