Chioksella oltiin noin tunti myöhässä ja ennen kuin päästiin passintarkastuksesta oli kulunut toinen tunti, onneksi oli aamulähtö! Vihdoin kun päästiin lähtemään alkoi sopivasti satamaan, yes! Pysähdyttiin heti ensimmäisen matkatoimiston kohdalla joka myös mainosti majoitusta. Toimiston virkailija ilmoitti että hänellä olisi kotonaan huoneisto kaikilla herkuilla vapaana 35 euron hintaan. Kaiken lisäksi rouva oli juuri lähdössä kotiinsa joten päätettiin käydä katsastamassa paikkaa. Karfaksen kylästä noin seitsemän kilometrin päässä Chioksesta löytyikin varsin mukavan näköinen majapaikka tällä kertaa.
Tässä vaiheessa paistoi vielä aurinko. |
Tervetulotoivotus, jugurttia ja hunajaa. |
Oleskelutila. |
Keittiö. |
Makuuhuone. |
Rantaan matkaa n.10 metriä. |
Keskuslämmityksen lisäksi myös pesukone oli käytössä. |
Vähän kapea sänky, missäs Elli nukkuu???
VastaaPoistaT. Janne
Täydellistä. Aivan ihastunut! Sänkyhän on hieno, romantiikkaa, Janne!
VastaaPoistaTäällä Suomessa vuodenaikojen vaihtumisesta kielii päivisin häikäisevä auringonpaiste, mutta yöpakkaset jaksavat yllättää lukemillaan. Kreikkaan voisi kyllä lähteä lämmittelemään...
Hyvä Päivi!Ellihän näkee kauniita unia Lassen kainalossa :)
Poista